11.7.2010
Muutto
Pitäisi jostain löytää edullista varastotilaa kalusteille. Sohva tuottaa hankaluuksia koollaan. Olisi pitänyt ostaa pienempi ja edullisempi sohva sittenkin. Pienempää sohvaa olen kaipaillut kun sain ystävältäni Miaulta tankotanssitangon lainaan ja sehän pystytettiin sohvan ja makuuhuoneen väliin. No onneksi sohva liikkuu lihasvoimalla.
Aloin tekemään jo listaa varastoitavista ja myytävistä kalusteista.
Kämpän tyhjennys - Google docs
Sohvankin melkein voisin myydä jos joku siitä tarpeeksi maksaisi, alle 2000€ ei siitä kuitenkaan kannata luopua.
Läksijäisteni yhteydessä pidän tonkijaiset, joihin pyrin keräämään kaapeista tavaraa ja vaatetta, joita en usko neljän vuoden päästä ja neljän vuoden aikana tarvitsevani. Saavat vieraat tonkia ja maksaa niistä omantuntonsa mukaan.
18.5.2010
Bambi


Idea laittaa taulu telineen päälle syntyi hakumatkalla ja löysin Tiimarista juuri sopivan telineen. Hieman mietityttää näyttääkö taulu turhan orvolta tuossa hyllykön päällä? Pääsisikö se paremmin oikeuksiin kuitenkin seinälle kiinnitettynä, juuri tuohon hyllyn päälle tai sitten sen vasemmalle puolelle?
Edit: Tässä aamusella otin kuvan kun siirsin joululahjaksi saadun Pentikin poro-tuikkutelineen ja vitriinikehyksen paikoilleen. Ei ehkä niin orpo bambi enään.
16.5.2010
Kahvat ja keittiö
Vanhaa ja uutta rinnakkain:

Samalla ostosreissulla käväisin Kalustetukussa ja mukaan tarttui Ideakuvasto. Keittiöremppaan (hamassa tulevaisuudessa) sain muutamia toimivia ratkaisuideoita:
Piilokulmamekanismi nykyiseen alakulmakaappiin, joka on nykyään hankala ja suht toimimaton.

Myös kapeat korkeat "laatikot" viehättävät.

Yksi hyvä jätelajittelu ratkaisu:
4.5.2010
Murhekryynini: keittiö
Itseäni houkuttaisi grafiitinharmaa värikisi ja kaveriksi vaaleat, onkohan se harjattu teräs tai matta kromi, suoralinjaiset vetimet.
Mietin vain tuleeko liian synkkää?
Täällä joitakin kuvia pimeän aikaa otettuna.
Täällä vähän aiempia kuvia päivänvalossa otettuna.
Mielipiteitä? Ehdotuksia? Kuvalinkkejä?
29.4.2010
Sisustustyyli
Olet moderni pelkistäjä!
Sisustat harkiten ja linjasi ovat aina koruttoman selkeitä. Olet aito modernisti, joka luottaa funktionalismin ja minimalismin voimaan. Skandinaavisen kevyt ja luonnollinen muotoilu vetoaa sinuun. Sinun on helppo karsia ja keskittyä olennaiseen. Et pidä kirjavuudesta vaan etsit tyyntä ja coolia tunnelmaa. Nautit erilaisten pintavaikutelmien yhteispelistä ja hienonhienoista värinyansseista. Viihdyt pikemminkin kaupungissa kuin maalaistalossa. Kodissasi soi soul tai pop ja keittiöstäsi löytyy teräksisiä ja harmaita pintoja.
Sanat modernisti, funktionalismi ja minimalismi ovat aika hepreaa (en jaksa googlettaa), mutta kyllä omasta mielestäni tuo kuvaus pitää paikkansa. Tosin kodissani ei kyllä ihan soul ja pop soi. Konemusiikin erilajit sitäkin enemmän ;)
20.4.2010
Sisustusidea, jonka muusana Avotakka-lehti 4/2010
Uusimmassa Avotakassa olikin ratkaisu jutussa Piiloon vai esille? (sivu 29), jossa taulujen sijasta seinille ripustettiin kauniita vaatteita koristelluissa henkareissa ketjuihin, joihin oli punottu satiininauhaa. Itse nyt en ala vaatteita seinille ripustamaan, mutta ketjusatiininauhat otan kyllä käyttöön.
Taulujen ripustaminen ketjuihin onnistunee s-koukuilla tai sitten rautalangalla. Kovin painavia kehyksiä tuskin kannattaa ripustella.
Ketjun haluaisin olevan kromin väristä, mutta satiininauhojen kanssa mietin vielä. Toisaalta haluaisin toistaa nykyistä väriteemaa eli pysytellä harmaan erisävyissä, joukkoon mustaa ja harmaata. Toisaalta visuaalisesti vaativan kottaraisen blogissa olleet värisävyt, erityisesti tämä:

houkuttelevat tekemään seinälle sateenkaaren.
Nyt sitten vain keräämään kuvia ja erilaisia kehyksiä. Sekä tietenkin ketjujen ja satiininauhan ostoon.
Edit: Tässä kuvat Avotakasta



