28.12.2009

Verhoja part 2

Punaista Kioto-kangasta sain tuurilla. 3,4m oli Tapiolan Eurokankaassa jäljellä. Harmaata hain keskustan liikkeestä, josta ystävällisesti soittivat Itikseen ja Tapiolaan ja onneksi sitä jälkimmäisestä löytyi. Mietin jo pienessä paniikissa vaihtoehtoja harmaan kankaan rinnalle.

Anttilasta mukaan tarttui neljät verhot olohuoneeseen. Vähän mietityttää kyllä tuo korkeus kun ovat 2,1m korkeat ja jäävät vähän ylös. TV-tason takanahan se ei haittaa, mutta itse kun tykkään lähes lattiaan asti ulottuvista verhoista niin parvekkeen oven edessä pistävät silmään. Auttaisikohan jos purkaisi ylä- ja alapäärmeet?

Pikainen kuva juuri viritetyistä. Verhot suoraan pakasta enkä silittänyt.

Verhoja

Nyt olisi ideat kaikkien huoneiden verhoista.

Olohuoneeseen kahdet ohuet verhot päällekäin:
- läpikuultavaa kangasta


- toinen vaalea (vaalean harmaa, luonnonvalkoinen tai valkoinen)
- toinen värikäs (violetin/lilan sävy tms.)
- päälimmäinen verho sidotaan leveällä satiinivyöllä, jotta alempi verho näkyy sivuilta.
En nyt löytänyt havainnekuvaa, mutta toivottavasti idea selviää selityksestä.

Makuuhuoneeseen punaiset ja harmaat paneeliverhot aiemminkin mainitusta kioto-kankaasta. Täytyy hommata vain toinen kisko, jotta menevät limittäin.

Keittiöön pitkät sivuverhot. Kodin1:n nettisivuilta löysin Dahlia kangasta, mutta täytyy käydä hiplaamassa ja katsomassa kahta värivaihtoehdoista.

Samasta kankaasta löytyisi vinyylikankaana sininenkin vaihtoehto, mutta vielä kun osa kaapeista on keltaisia niin en kelpuuta.

20.12.2009

Mattoja

Olohuone kaipaa värimaailmaan sopivamman maton. Nykyinen iskältä vanhaan asuntoon saatu matto ei oikein istu omaan silmään. Netistä katsellut seuraavia :

Rosetta bukleematto: alk.tarj.133x190cm 29,95e,Netanttila

Ontario nukkamatto:alk.120x170cm alk.tarj.59,90e,Netanttila

Game nukkamatto: alk. 135x195cm 119e, Netanttila

Tudor plyysimatto: alk. 135x200cm 119e, Kodin1


Eteiseen sitten yksiväristä mattoa:
Mandi puuvillamatto: 80x200cm 65e, Kodin1

Murano bukleematto: 100x200cm 39e, Kodin1

Sisalmatto: 80x200cm 99,95e, Kodin1


Lisäksi keittiön ja olohuoneen verhot puuttuvat ja makuuhuoneen verhotkin taitavat vaihtua Kioto-kankaasta tehtyihin paneeliverhoihin. Jotta punaiset verhot eivät olisi yksin harmaassa maailmassa tekisin sängylle pari punaista koristetyynyä.

5.11.2009

Verho ongelma

Olen tykästyny Eurokankaasta saatavaan Kioto-kankaaseen (12,9e/m) , jota saa punaisena ja harmaana.


Haluaisin joko makuuhuoneeseen punaiset ja harmaat paneeliverhot tai olohuoneeseen harmaat sivuverhot, mutta olohuoneeseen täytyisi saada jotain väriä/kirkkautta koska pääpaino on niin harmaa. Mietin jos harmaiden Kioto-verhojen alle laittaisi ohuet valkoiset verhot ja harmaat verhot sitoisi kevyesti sivuille.

Toisaalta kiehtoisi makuuhuoneeseen tehdä verhot ja jatkaa samaa aihetta/tyyliä ikuisuusprojektiseinämaalaukseen. Ehkä jotain Tikkurilan tuparit-mainosfilmin goottitytön huoneen tyylistä, mutta kuitenkin harmaan ja sinertävän sävyissä.


Tuo seinämaalausprojektikin on niin vaikea. Ehkä olisi helpointa valita aihe, joka on mahdollisimman vähän kiinni väristä/teemasta/kuviosta muihin sisustuselementteihin.

27.10.2009

Pitkän päivän pakerrukset

Keittiön valaisin. Vaatii tasapainottamista, siksi ruuvimeisseli. Täytyy askarrella vielä blingblingejä.


Uusi naulakko: ODDA-seinähylly, kolme lankavedintä, ruuveja ja muttereita.


DC-Fix riisipaperia löytyi HobbyPointista.

13.10.2009

Pillow Fight

Sohvatyynyjen metsästyksessä tuli tänään läpimurto.
Indiskasta olen jo pitkään kuolannut violetteja tyynyjä ja etsinyt niihin ja sohvaan sopivia harmaita tyynyjä/tyynyn päällisiä. Stockmannilta tarttui sitten kaks vaihtoehtoa: vaalea hopeanharmaa pikkutyyny ja graniitinharmaa vähän isompi tyynyn päällinen. Indiskasta hain sitten yhden violetin jo kotiin sävymallailua varten.

Graniitinharmaa jää ja käyn vaihtamassa Stockalla hopeanharmaan tyynyn toiseen graniitinharmaaseen päälliseen.





Sokokselta bongasin lisäksi pieniä Granlundin lampunvarjostimia, jotka luultavammin sopisivat eteisen kristallikruunuun. Olivat koko valkoiset ilman koukeroita. Alle 5 euroa oli hintaa eli jos sellaisia ostaisi ja tuunaisi (lue:tuunauttaisi) mieleisekseen.

6.10.2009

Keittiön kello

Habitaressa näin kivan aterinkellon, mutta kyseinen yksilö oli jo myyty eikä lisää ollut.

Eilen sitten kävelin Seven Artin ohi töistä tullessani ja siellähän killitti samanlainen kello seinällä. Tänään sitten kipitin liikkeeseen ja ostin kellon. Hyvä munkki kävi sillä Habitaressa kellon hinta oli 33€ ja nyt maksoin itse 20,8€ kun oli lahjaseteli Habitaresta tallella.

Vielä kun valaisimen saisi askarreltua niin hyvä olisi :)